Näin pärjäät etelän lomamatkalla

Moni saattaa suunnitella etelänmatkaa pimeän ja kylmän talven keskellä. Suomesta pääsee melko hyvin lämpimään keskellä talveakin, ja moni pakeneekin kaamosta esimerkiksi Kanarian saarten lämpöön. Lisäksi Aasia ja erityisesti Thaimaa on talvella suosittu matkakohde, sillä Välimerellä saattaa olla talvisaikaan melko kylmä, eikä auringosta pääse samalla tavalla nauttimaan kuin vaikkapa keväällä tai syksyllä. Mitä matkalle lähtiessä sitten oikein kannattaa ottaa huomioon? Pakatako mukaan snorkkeli ja uimahousut, ja kannattaako matkakohteesta kerätä simpukoita mukaan kotiin vietäväksi? Lue tästä artikkelista kaikki oleellinen, mikä tulee tietää etelänmatkaa suunniteltaessa.

Tarkka suunnitelma vai äkkilähtö?

Ihmiset ovat erilaisia ja erilaisille ihmisille erilaiset matkajärjestelyt toimivat parhaiten. Joku tykkää suunnitella matkaansa tarkasti jo puoli vuotta etukäteen. Hän etsii netistä arvosteluja hotelleista, vertailee niitä keskenään ja lukee asiakkaiden kommentteja. Hän myös tutkii sääkarttoja ja tutustuu etukäteen eri matkakohteiden oheistarjontaan ja nähtävyyksiin. On hyvä, että matkan varaa hyvissä ajoin, ja tietää tarkasti minkälaiseen matkakohteeseen on suuntaamassa. Kun varaat matkan hyvissä ajoin, voit säästää hieman matkakuluissa ja vertailemalla eri matkanjärjestejien hintoja ja kohteita voit löytää itsellesi sen juuri sopivan matkan.

Jotkut taas ovat suurpiirteisempiä, eivätkä niin välitä tarkasta suunnittelusta. Heille voi äkkilähtö olla hyvä ratkaisu. Siinä matkatoimistot myyvät jäljellä olevia paikkoja matkakohteisiin hyvinkin edulliseen hintaan. Lähtö voi olla esimerkiksi ylihuomenna ja hotellista, mihin majoitut, ei ole tarkkaa tietoa, vaan se selviää vasta paikan päällä. Tämä voi kuulostaa kauhistuttavalta sellaisen mielestä, joka tykkää suunnitella matkansa todella tarkkaan. Äkkilähdöissä on kuitenkin se etu, että ne ovat todella edullisia verrattuna matkojen oikeisiin hintoihin. Matkaa ja hotellimajoitusta viikoksi voidaan myydä Kanarialle vaikkapa 700 euron hintaan, mutta äkkilähtönä saatat saada saman vaikkapa 300 eurolla. Jos hotellilla ei ole sinulle niin väliä ja haluat vain äkkiä reissuun, voi äkkilähtö olla sinulle sopiva tarjous.

Matkapaketin edut

Nykyään ihmiset voivat tutkia internetistä lähes mitä tahansa, ja niinpä myös lentoja ja hotelleja pääsee vertailemaan vaikka loputtomiin. Jotkut tykkäävät varata lomalle lennot ja hotellin erikseen ja he haluavat kulkea lomalla oman mielensä mukaan ilman mitään valmiita suunnitelmia tai ohjeita. Joku voi haluta vuokrata mönkijän ja pistää perään mönkijän kärryn, ja lähteä sillä ajelemaan pitkin rannikkoa. Tämä sopii mainiosti kokeneemmille matkailijoille, joilla ei mene sormi suuhun maailmalla reissatessa. Jos taas kokemusta matkaamisesta ei ole niin paljoa, voi valmis matkapaketti olla hyvä vaihtoehto. Siinä lennot ja hotelli on samassa paketissa ja lisäksi matkalla on mukana usein suomea puhuva opas. Jos englanti tai paikallinen kieli ei ole hallussa, suomalainen opas tarjoaa turvaa matkan aikana. Harvoin opasta kuitenkaan edes tarvitaan, mutta on hyvä tietää, että jos jotain sattuu, saa tarvittaessa apua omalla äidinkielellään.

Matkapaketeissa on myös yleensä jokin taso, eli niitä aivan kaikista heikoimpia hotelleja ei edes tarjota valittavaksi asiakkaille. Jos taas varaat hotellin netistä omin päin, voit päätyä johonkin todella huonoon hotelliin. Tai pahimmassa tapauksessa joudut huijauksen kohteeksi, ja koko hotellia, mihin olet varauksen tehnyt, ei ole edes olemassa. Jos olet siis kokemattomampi matkailija, kannattaa valita matkapaketti, niin tiedät ainakin varmasti, mihin olet menossa.