Ecuador, maapallon keskellä

Vuorien, sademetsien ja luonnon ympäröimä maa tarjoaa matkaajalle unohtumattoman elämyksen, mihin mikään muu maa ei pysty. Valitettavan usein Ecuador on kuitenkin vain välipysäkki, kun tähdätään vaikka Galapagos saarille, mutta se on sääli, sillä se itsessään sulkee sisäänsä paljon nähtävää. Aina Quito pääkaupungin kuhinasta vuoriston kiehtovaan kulttuuriin, Ecuador on ehdottomasti lisättävä matkakohteeksi! Alueen ruokakulttuuri on maistamisen arvoista ja siirtomaa-arkkitehtuuri tekee kaupungeista ja kylistä hurmaavia. Amazon sademetsän alueelta päästään seikkailemaan vihreyden keskelle ja tutustumaan paikallisiin muinaisiin heimoihin, jotka vieläkin asuttavat viidakkoa.

Quiton tunnelma

Maailman perintökohteeksi listattu Quiton vanha kaupunki on kiehtova sekoitus espanjalaista siirtomaa-arkkitehtuuria, johon kuuluu sekä korkeat kirkot, että kuhisevat torit. Kaupungin keskeltä löytyy myös yksi barokki ajan parhaiten säilyneistä rakennuksista. Quitosta matkaa voidaan jatkaa rannikolle, esimerkiksi junan avulla. Tämä on itsessään seikkailu, sillä junan ikkunoista päästään ihailemaan maisemaa jopa 800 metrin korkeudesta!

Torit ja ruoka

Etelä-Amerikka on kuuluisa kiehtovan keittiön antimista, eikä Ecuador ole poikkeus. Paikallisia herkkuja, kuten marsuja, päästään maistelemaan sekä ravintoloissa, että erilaisilla toreilla. Toreilta löytyy myös paljon paikallista käsityötä, kuten ponchoja, hattuja ja vilttejä. Lisäksi tunnelmaan tuo oman vivahteensa laamat, joita käytetään edelleen paljon tavaroiden kantamisessa. Toreilla kannattaakin ehdottomasti vierailla, varsinkin jos halutaan tuoda mukana matkamuistoja.