Gorillojen perässä Afrikassa

Ruanda on yksi Afrikan vähemmän turistisoistuneista kohteista, vaikkakin se voi kuulostaa monelle tutulta. Vaikka maahan liitetään usein väkivaltainen historia, sekä esimerkiksi koskettava tarina Sumuisten vuorien apinoista, löytyy sieltä paljon muutakin!

Gorillojen ihaileminen

Yksi suosituimmista syistä matkustaa Ruandaan on ehdottomasti gorillat. Vuori gorillojen elämään päästään tutustumaan luonnossa ja lisäksi sademetsän tyyppinen viidakko on jo yksinään elämys. Tulivuoria sisältävät vuoristot avaavat henkeä salpaavat näkymät alhaalla avartuvaan luontoon ja joskus kuumuuden keskeltä taivaalle kohoavan vuoren huipuilla nähdään jopa lunta. Luonnonsuojelu alueella matkaaminen tapahtuukin usein patikoiden ja useita päiviä kestävät matkat ovat unohtumaton elämys.

Verisestä historiasta uuteen nousuun

Ruandan historia on erittäin verinen ja siihen kuuluu ihmiskunnan surullisimpia veritekoja, jopa viimeisen 30 vuoden sisältä. Kosta suurin osa paikallisesta väestöstä surmattiin hallituksen toimesta vuonna 1994, näkyy tämän vaikutus edelleen esimerkiksi kaupungeissa. Maan historiaan voidaan tutustua museoissa ja erilaisissa keskuksissa, joista löytyy myös uhrien jäänteitä. Nykyään maa on kuitenkin suhteellisen turvallinen ja vaikka aina matkatessa tulee olla varovainen, eri Ruandassa ole sen enempää uhkaa, kuin muissakaan turisti kohteissa Afrikassa tai Lähi-idässä.

Valinnanvaraa matkaajalle

Ruandassa voidaan siis tutustua sekä kulttuuriin, että luontoon. Pakettimatkoja järjestetään paljon ja onkin suositeltavaa, että vähintään kuskina on paikallinen, luotettava henkilö.