Japanin poikkeava tunnelma

Toisin kuin muut Aasian maat, Japani tarjoaa länsimaista tunnelmaa, mutta eksoottisella vivahteella. Sotkuiset kadut ja nälkää näkevät ihmiset eivät kuulu Japanin katukuvaan, joten se voi olla parempi kohde herkkähermoiselle matkaajalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maalla olisi runsaasti eksoottista tarjottavaa, aina kulttuurista ruokaan ja nähtävyyksistä luontoon asti.

Eläimistö ja luonto

Japanin luonto on hyvin erilaista, eri paikoissa. Koska maa on niin pitkä, sisältää se lumisia alueita, sekä lähes trooppista lämpöä. Rannat ja lumiset huiput kulkevat käsi kädessä, vähän kuin kulttuuri, jossa länsimaisuus ja aasialaisuus ovat yhdistyneet kauniiksi omaksi kokonaisuudekseen. Japanilla on myös vain maalle ominaista eläimistöä, jota päästään ihailemaan sekä eläintarhoissa, että luonnossa.

Kaupungin kuhina

Tokio on Japanin pääkaupunki ja myös suosituimpia turistikohteita, Fukuokan ja Osakan lisäksi. Näissä suurkaupungin tunnelma on omaa luokkaansa ja esimerkiksi rullaavat kadut, sekä puhuvat vessat, ovat suomalaiselle matkaajalle elämys. Kannattaa kuitenkin varautua väenpaljouteen, joka on erityisen näkyvää vaikka metrossa!

Samurait ja historialliset nähtävyydet

Japanilla on rikas historia, mikä näkyy vieläkin. Ihmiset ovat hyvin kohteliaita ja ahkeruutta arvostetaan ylitse kaiken muun. Kunnian menettäminen on japanilaiselle suuri häpeä, mikä juontaa juurensa pitkälle kansan historiaan. Erilaiset Samurai linnat ja vanhat historialliset nähtävyydet antavat matkaajalle oivan tavan päästä syventymään paikallisten ajattelutapoihin.