Antarktis ei ehkä kuulu Etelä-Amerikkaan, mutta suurin osa sinne tähtäävistä matkoista lähtee mantereen etelä rannikolta. Tämä on yksi hienoimmista kohteista, joita voidaan tällä maapallolla ihailla. Vaikka muu maailma on suhteellisen asutettua, navat pysyvät koskemattomina. Antarktiksen jäiset kentät maapallon ääripäässä eivät ole koskaan olleet ihmisten asuttamia ja niitä voidaan ihailla aina talvikauden aikana. Alueelta ei löydy lainkaan kaupunkeja, kyliä, ravintoloita, kauppoja, tai muutakaan ihmisten tekemää. Pelkästään loputtomasti ulottuva jäätikkö ja koskematon luonto, ovat omiaan antamaan arjesta irtioton.
Pingviinien joukossa
Vaikka ihmisasutusta alueelta ei löydy, on siellä runsaasti eläimiä. Pingviinit muodostavat jättimäisiä yhdyskuntia, joita päästään risteilyn avulla ihailemaan. Osa lajeista on arempia kuin toiset ja pakoilevat ihmisten seuraa, kun taas toiset tulevat lähelle ja tuntuvat jopa nauttivan kameran välähdyksistä.
Muukin luonto hurmaa
Pingviinien lisäksi alueelta löytyy runsaasti muitakin eläimiä, kuten jättimäisiä albatrosseja. Myös merinorsut ovat tuttu näky ja nämä valtavat hylkeet voivat kasvaa jopa 5 metrin pituiseksi ja painaa kunnioitettavan 2 400 kiloa! Antarktis sulkee sisäänsä myös valaita, sekä harvinaisia jättiläiskalmareita, joita ei kukaan ole vielä päässyt paljaalla silmällä ihailemaan. Alue sopiikin matkakohteeksi, kun haussa on jotain uutta ja uskomatonta, mitä ei muualla päästä kokemaan. Tästä voidaan jatkaa retkeä vaikka Etelä-Amerikan lämpimille rannoille, jossa pakkasen aiheuttamat puremat sulavat varmasti.